Tämä on 75-vuotiaan Leenan – äidin ja isoäidin tarina.
Elettiin 1990-luvun loppua. Poikani Mikko oli päässyt juuri armeijasta ja päätti juhlistaa armeijan päättymistä paikallisessa ravintolassa. Mites ollakaan, Mikko tapasi tällä reissulla Satu-nimisen naisen, eikä arvannut, että tämän naisen elämään tulo tulisi muuttamaan Mikon ja tämän läheisten elämän täysin.
Satu oli Mikkoa viisi vuotta vanhempi, kokeneempi ja 4-vuotiaan lapsen yksinhuoltajaäiti. Mikko oli naisjuttujen suhteen suhteellisen kokematon – Satu oli hänen ensimmäinen vakituinen tyttöystävä. Mikon ja Sadun rakkaustarina roihahti liekkeihin, eteni kulovalkean tavoin ja jo kolmen kuukauden päästä ensitapaamisesta Satu ilmoitti, että perhelisäystä on tulossa. Lapsia syntyikin sitten tasaiseen tahtiin – kaikkiaan kolme. Kaikki sujui hyvin siihen saakka, kunnes poikani anoppi Terttu alkoi viettää aivan liian paljon aikaa perheen kotona. Käytännöllisesti katsoen Terttu lähes asui Mikon, Sadun ja lasten kotona ottaen napakasti perheen ohjat käsiinsä sellaisissakin asioissa, mitkä eivät hänelle kuuluneet. Kaiken lisäksi hän ei pitänyt Mikosta lainkaan.
Terttu-anopin perheen elämään luikertelu alkoi pikkuhiljaa nakertaa perhedynamiikkaa. Mikon ja Sadun välit alkoivat kiristyä. Sadun edellisestä avioliitosta olevalla lapsella oli tuhrimisongelmia, mistä syystä Terttu-anoppi näki velvollisuudekseen käyttää tätä lääkärissä. Lääkärille hän olikin sitten kertonut yhtä ja toista muunneltua totuutta – lähinnä Mikosta. Terttu kertoi lääkärille poikani potkivan ja pahoinpitelevän omia lapsiaan. Kertoi sellaistakin, että Satu olisi tästä väkivaltaisuudesta johtuen muuttamassa pois Mikon luota. Lääkäri toimi velvollisuuksiensa mukaan ja teki asiasta lastensuojeluilmoituksen.
Satu tyhjensi asunnon, potki Mikon ulos perheestä ja lastensuojeluilmoituksesta johtuen Mikko sai tavata lapsiaan vain valvotusti. Mikolla ei ollut oikein muuta paikkaa missä olla, joten hän vietti aika paljon aikaa luonani. Tämä kaikki asioiden sekavuus kävi Mikon mielen päälle, joten hän päätti lähteä lepuuttamaan hermojaan mummonsa luokse maalle 500 kilometrin päähän.
Mikon vieraillessa mummolassa päätti Satu ”repäisi” oikein kunnolla. Hän meni lapsineen turvakotiin ilmoittaen, että ei ollut muuta tilannetta kuin paeta Mikkoa. Keräsimme monen ihmisen allekirjoitukset todisteena siitä, että Mikko ei ollut mailla eikä halmeilla Sadun paetessa turvakotiin, vaan aivan eri paikkakunnalla 500 kilometrin päässä. Tulomatkalla maalta Mikko oli saanut vielä sakot Tampereella lievästä liikennerikkomuksesta. Näillä todistuksilla ei ollut mitään vaikutusta todistamaan Mikon syyttömyyttä ja sitä, että Sadun turvakotiin pakenemiselle ei ollut mitään todistettavaa syytä.
Satu lapsineen oli turvakodissa kaksi viikkoa ja menetti tyhjilleen jättämänsä asuntonsa, sillä hän jätti vuokran maksamatta. Sadun ja lasten seuraava asunto oli perhekoti. Siellä laadittiin ohjeet valvotuista tapaamisista niin minulle kuin Mikolle. Minä kävin perhekodissa lapsia katsomassa kerran. Mikko kävi aina kun siihen oli vain mahdollisuus. Yhtä aikaan emme saaneet tapaamisissa käydä.
Sitten mentiinkin jo oikeuteen. Satua puolustamassa oli perhekodin työntekijä. Näimme Mikon kanssa perhekodissa laadittuja muistioita. Ne olivat järkyttävää luettavaa – täynnä Sadun latelemia valheita. Kaikki ne menivät oikeudessa totena läpi ja tuomari ehdotti valvottujen tapaamisten jatkamista, vaikka paikkoja tapaamisille ei siihen aikaan ollut riittävästi. Oli ruuhkaa tai jotain. Oikeudessa oli mukana myös Mikon anoppi Terttu, joka kesken oikeudenistunnon huusi Mikosta, että eihän se ole kuin siittäjä!
Tuli uusi oikeudenkäynti. Suureksi ihmeeksemme Satu ilmoitti oikeudessa, että vanhemmalla lapsella on isää ikävä. Miestuomari oli oikeudenmukainen ja antoi isälle normaalit tapaamisoikeudet, vaikka sosiaaliviranomaiset olivat toista mieltä.
Minulla oli aiemmin pojan lapsiin ihan hyvät ja toimivat välit, mutta kyllä he ovat mielestäni kärsineet näiden tapauksien johdosta. Pyysin hiljattain poikani nuorempaa lasta Facebook-kaverikseni. Heti tuli esto. Samoin vanhemmalla lapsella on minulle esto. Pojan kolmannelle lapselle olen joskus kirjoittanut Facebookissa. Hän ilmoitti, etten halua enää ikinä nähdä sua!
Syitä voi vain arvailla. Mitään sellaista ei ole tapahtunut, mistä lapsenlapsillani voisivat olla minulle vihaisia tai hylätä kokonaan. Tosin kuulin kiertoteitse, millaista kieltä Mikosta käytetään hänen lastensa kotona ja lasten kuullen. Terttu-anoppi oli muun muassa todennut Mikosta, että tämä on sata kiloa pystyyn nostettua paskaa. Mikko on pitkä ja raamikas mies.
Mikko on nyt noin viisikymppinen. Hänen vanhin lapsensa on 28, tätä nuorempi 27 ja nuorin 25-vuotias.
Mikko kärsii selvästi, vaikka ei näistä kipeistä asioista koskaan puhu. Joulut – niin kaikki joulut – lapset ovat viettäneet Sadun ja Tertun kanssa. Yhtäkään joulua lapset eivät ole saaneet olla isänsä seurassa, eikä hyvän joulun toivotuksiakaan ole juuri kuulunut. Olen pyrkinyt olemaan Mikon tukena asioissa, joihin hänellä ei ole riittänyt voimia. Mainittakoon vielä, että laadimme lääninhallitukseen valituksen perhekodin muistioista, jotka perustuivat Sadun valheisiin. Perhekoti sai näistä muistioista huomautuksen.
Surullista on, että lapset pakotetaan unohtamaan puolet sukujuuristaan, unohtamaan isä ja isän puolen suku. Minuun lapset eivät ole koskaan saaneet kunnolla tutustua. Heillä on vain mielikuva, jonka Satu ja Terttu ovat minusta heille kertoneet. Samoin on Mikon kanssa. En tiedä, miten lapsenlapseni tällä hetkellä voivat, mutta kuvittelisin, että tällaisella tapahtumalla on jotain vaikutusta myös heidän tunne-elämään. Vanhin lapsi pitää yhteyttä isään harvakseltaan – mutta pitää kuitenkin, minkä koen valonpilkahdukseksi tässä kokonaisuudessa. Toivon, että muut lapset seuraavat hänen esimerkkiään jonain päivänä.
Jos spekuloinnille annetaan sijaa, niin minulla on oma käsitys siitä, mikä ja missä meni vikaan. Arvelen, että Terttu-anopilla on erittäin vahvasti sormensa pelissä, koska hän puuttui aivan liikaa perheen asioihin. Nähtävillä oli myös, että Terttu piti Satua vahvassa talutusnuorassa ja alistettuna eli myös Satu oli tässä tarinassa eräänlainen uhri. Tertulla itsellään oli kovin repaleinen lapsuus.
Kipeää tekee aina välillä, kun oikein pysähtyy ajattelemaan. Ainoan poikani ainoat lapset. Tämä tarina juontaa juurensa 25 vuoden taakse. Ehkä jotain edistystä on tapahtunut sen suhteen, että vieraannuttaminen tunnistetaan nykyisin aiempaa paremmin ja siihen myös puututaan. Toivon ainakin niin.
