Ulkopuolinen ei voi ymmärtää miksi näyttää siltä, että jotkut vanhemmat kiistelevät lapsistaan eron jälkeen. Eikö jokainen vanhempi halua lapsensa parasta? Eikö jokainen ole valmis vaikka antamaan henkensä oman lapsensa puolesta? Miten kaksi ihmistä voi olla niin itsekkäitä, että eivät ajattele oman lapsensa etua?
Kun omalle kohdalle osuu, niin sitten sen ymmärtää. Uskoakseni kaksi itsekästä vanhempaa
on poikkeus. Tavallisempaa on se, että vain toinen on itsekäs. Se riittää hyvin riidan
aikaansaamiseksi. Tällöin jää kaksi vaihtoehtoa. Olla hiljaa tai huomauttaa. Moni yrittää
taiteilla näiden kahden vaihtoehdon välillä koska ei halua riidellä.
Oikeusministeriön vastaus tähän tilanteeseen on vapaaehtoinen sovittelu. Uskotaan siihen,
että vaikka mopo on lähtenyt käsistä, niin tilanne helpottuu kun asiantuntija-avustaja
palauttaa mieleen lapsen edun. Sama pätee perheasiain sovitteluun. Joskus tämä voi
onnistua. Tai ainakin sopimus voi syntyä. Hyvällä onnella se on lapsen edun mukainen. Aina
näin ei kuitenkaan käy.
Eikö jokainen ole valmis vaikka antamaan henkensä oman lapsensa puolesta?
On nimittäin olemassa vanhempia jotka eivät ole tavoitettavissa. Heillä on päässään filtteri
joka estää heitä kuulemasta heidän kannaltaan epäedullista informaatiota. He kuulevat
valikoiden tai muuttavat kuulemansa oman totuutensa mukaiseksi. Maksimissaan he voivat
sopia jotain, mutta pyrkivät löytämään ja keksimään syitä minkä takia sovitusta ei sitten
tarvitsekaan pitää kiinni.
He suostuvat sovitteluun vain pelatakseen aikaa tai saadakseen itselleen jotain lisää. Heille
sovittelu ei ole tarpeeksi riittävä ”pelote” toimia lapsen edun mukaisesti. Heidän
persoonallisuuttansa ei sovittelu muuta.
He suostuivat sovitteluun vain pelatakseen aikaa
Jokainen voi kuvitella kuinka onnistuisi lapsen edun hakeminen sovittelemalla ihmisen
kanssa jonka tavoite on poistaa sinut yhtälöstä. Jolle valehtelu ei tuota vaikeuksia ja jolla
sattuu olemaan valta lapseen. Jonka tekoja tai lapsen yhteyttä heikentäviä vaatimuksia
kukaan ei kyseenalaista. Joka ei vastaa kun kysytään ja todennäköisesti täyttää tilan vain
omilla puheillaan ja sen jälkeen poistuu paikalta. Silloin konkretisoituu sovittelun sietämätön
vaikeus.