Valikko Sulje

ILA on julkaissut oppaan vieraannuttamisen tunnistamiseksi   

Isät lasten asialla ry:n julkaisema opas ”Mitä on ja miten tunnistaa vieraannuttaminen” antaa erolasten asioita ratkoville tahoille – kuten sosiaaliviranomaiset ja tuomioistuimet – välineet torjua lapsen vieraannuttamista toisesta vanhemmasta. Vieraannuttaminen on erityisesti lapseen suunnattua henkistä väkivaltaa, jossa lapseen vaikutetaan niin, että lapsen suhde toiseen vanhempaan vaikeutuu tai katkeaa kokonaan ilman hyväksyttävää perustetta ja toisen vanhemman tahdon vastaisesti.

Opas on ensimmäinen laatuaan, vaikka itse vieraannuttaminen onkin ongelmana vanha ja yleinen. Suomessa vieraannutetaan vuosittain lähes tuhat lasta toisesta vanhemmastaan. Vieraannuttaminen on vakavaa henkistä väkivaltaa sekä lasta, että hänen toista vanhempaansa kohtaan. Vieraannuttamisen vaikutukset lapsen henkiseen ja fyysiseen terveyteen ovat vakavia ja pitkäaikaisia. Poliisi voi käynnistää esitutkinnan lapsen vieraannuttamisesta lapseen kohdistuvana pahoinpitelyrikoksena.

Isät lasten asialla ry kannustaa eri tahoja tunnistamaan vieraannuttamisen ja puuttumaan siihen niin, ettei yksikään lapsi menettäisi kumpaakaan vanhempaansa eikä terveyttään.

Jaa tämä muillekin!